Syväekologiaakin Suomen toreilla
Joka vuosi järjestetään tapahtumia, joissa aatteelliset järjestöt julistavat sanomiaan ja esittelevät toimintaansa. Monella järjestöllä on sanoma, jota tuskin kukaan kehtaa vastustaa julkisesti: esimerkiksi rauha, inhimillisyys, moraali tai vastuu. Silti ihmiskunta käyttäytyy sotaisesti ja julmasti sekä aiheuttaa itselleen ja luonnolle paljon enemmän kärsimystä ja tuhoa kuin luonnonkatastrofit.
Suomessa syväekologian aatetta ja maailmankatsomusta levittävät Elonkehä ja Vihreä Elämänsuojelun Liitto. Tässäkään aatteessa ei pitäisi olla mitään, jota itseään hyvänä pitävä ihminen kykenisi vastustamaan – päinvastoin. Mutta vilkaisu ympärille ja päivän sanomalehtiin sekä keskustelut ihmisten kanssa antavat aiheen ihmetykseen ja epätoivoon. Ani harva välittää siitä, että maailma on menossa ekologisestikin yhä huonompaan suuntaan.
Voidaan ajatella niin, että elonkehän pelastus on kiinni koko ihmiskunnasta kiinni. Ihmiskunta on kuin yksi olio, jolla on yli kuusi miljardia jalkaparia. Niistä kukin pyrkii suuntaan, joka määräytyy voimien summasta. Suunta on nyt kutakuinkin niin väärin kuin se voi olla.
Suurin yksittäinen voima, joka oliota liikuttaa, on talouskasvuideologia. Talouskasvun aiheuttama tuho on vastaansanomaton ja selkeä. Se, että poliittiset vaikuttajat eivät tätä julista, saattaa ajattelevan ja rehellisen ihmisen milloin epätoivon, milloin raivon valtaan. Talouskasvun vaaroista ei puhuta; julistukset ovat juuri päinvastaisia: lisää kasvua! Talouskasvua pidetään siis elämää ja maailmaa tärkeämpänä asiana.
Monessa muussakin järjestössä kuin Elonkehässä ja VESL:ssa pohdotaan, onko mitään toivoa. Katastrofin välttämistä ei enää voi toivoa, sillä olemme jo keskellä katastrofia eli saastumisia, luonnontuhoja, sukupuuttoja, ilmastonmuutosta. Voimme vaikuttaa vain katastrofin syvyyteen ja kestoon, yrittää lieventää katastrofin vaikutuksia. Sekin on suuri asia, jonka eteen kannattaa tehdä työtä.
Maailmanparannusta Mahdollisuuksien torilla
Mahdollisuuksien tori on tapahtuma, joka toistuu eri puolilla Suomea joka kevät. Myös Elonkehää ja Vihreää Elämänsuojelun Liittoa on esitelty muutamana vuonna joillain paikkakunnilla, tänä vuonna ainakin Vaasassa ja Lahdessa.
Mahdollisuuksien tori on saanut alkunsa ihmisoikeus- ja kehitysmaakysymyksistä, mutta vähitellen liike on laajentunut käsittämään myös ympäristöä, ekologiaa ja eläinoikeuksia. Mukana ovat kehitysmaajärjestöt, lastensuojeluliikkeet, uskonnolliset yhteisöt, perinneyhdistykset, ympäristönsuojelujärjestöt, eläinsuojelujärjestöt, rauhanyhdistykset, antirasistiset järjestöt jne.
Yhteistä näille kaikille on ainakin epäitsekkyys, toivo rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ja vastuu tulevaisuudesta. Kun ympäristöliikkeetkin ovat mukana, tämä rauhanomainen rinnakkaiselo käsittää sekä ihmisten välisen että ihmisen ja muun luonnon välisen tasapainon ja rauhanomaisen rinnakkaiselon.
Mitään periaatteellisia, toisiaan poissulkevia tavoitteita Mahdollisuuksien toriin osallistuvilla järjestöillä ei ole. On täysin mahdollista kuvitella yhteiskunta, jossa niiden kaikkien perustavoitteet on toteutettu.
Talouskasvu on yhteinen vihollinen
Maapallon ja ihmiskunnan pelastuminen pahimmalta katastrofilta on kiinni siitä, miten nopeasti ihminen tulee järkiinsä ja luopuu talouskasvuaatteesta, pudottaa kulutuksestaan kolme neljännestä pois teollisuusmaissa ja kehitysmaissa luopuu pyrkimyksestä päästä teollisuusmaitten nykyiseen, turmelevaan elämäntapaan.
Käytännössä maailmaa mullistavan pelastustoimen voitaisiin aloittaa teollisuusmaissa teollisuuden suunnitelmallisella alasajolla ja ihmisten siirtymisellä teollisuuden palvelusta luonnonmukaisen maanviljelyn, keräilytalouden ja käsityöläisammattien pariin. Ei historiaa kopioiden, vaan uutta tietoa hyödyntäen. Koneiden käytön on kuitenkin oltava murto-osa nykyisestä, ja vain yksinkertaisia ja pieniä koneita voidaan käyttää.
Kehitysmaissa pelastusoperaatio aloitettaisiin monikansallisten yritysten lakkauttamisella ja palauttamalla kaikki viljelykelpoiset maa-alueet alkuperäiskansoille. Koulutus-, valistus-, ja terveydenhuoltoprojektit, jotka avustusten varassa ovat käynnissä, voisivat jatkua jonkin aikaa, mutta ne suunnattaisiin toisin: takaisin perinteiseen kulttuuriin, mutta välttäen sen pahimpia ongelmia ja varjopuolia.
Väestönkasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun inhimillisin keinoin on keskeinen asia, josta kaikki muukin pitkälti riippuu. Tämä koskee niin teollisuusmaita kuin kehitysmaitakin.
Tällaista taustaa vasten tarkasteltuna merkittävin periaatteellinen ristiriita Mahdollisuuksien toriin osallistuvien järjestöjen välillä voisi olla suhtautuminen talouskasvuun, humanismiin ja syväekologiaan. Jos ensin mainittuun suhtaudutaan kielteisesti ja kahteen jälkimmäiseen myönteisesti, ristiriitoja ei ole. Epävarminta lienee suhtautuminen talouskasvuun, koska se useimmiten jätetään sanoman ulkopuolelle. Siihen suhtaudutaan kuin uskontoon ja puoluepolitiikkaan: suhteen täytyy olla neutraali. Tämä on väärin. Yhtä hyvin voisi sanoa ääneen, että vähät välittää maailman tuhoutumisesta ja siihen liittyvistä kärsimyksistä.
Voimme kysyä, mikä tavoite vaatii teollisuusmaiden talouskasvua. Vaatiiko kehitysmaiden tilanteen kohentaminen sitä, vaatiiko luonnon terveyden palauttaminen sitä, vaativatko lastensuojelu, tasa-arvo tai kanssaihmisten inhimillinen kohtelu sitä? Tai vaatiiko perinteiden kunnioittaminen ja paluu omavaraistalouteen talouskasvua? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on ei. Nämä tavoitteet vaativat nimenomaan talouskasvusta luopumista.
Talouskasvu ja sen seurauksena kiristyvä kansainvälinen kilpailu sekä kehitysmaissa vielä kulttuuritörmäykset pahentavat ongelmia, joita vastaan järjestöt taistelevat. Talous jyrää tänä päivänä kaikki arvot. On helppo huomata, että talouskasvu ja kilpailu ovat myös aikamme kansainvälisen terrorismin taustalla.
Samat ihmiset, jotka vannovat pyrkivänsä rauhaan, rakkauteen ja tasa-arvoon, julistavat usein toisaalla talouskasvupuheillaan – tietoisesti tai tietämättään – kannattavansa tuhon ja kurjuuden edistämistä koko maailmassa.
Keinot ja foorumit
Kansalaisjärjestöissä on analysoitava syvällisesti, millä keinoilla pyritään vaikuttamaan ja millä foorumeilla. Vaikuttaminen ihmisten mieliin, käyttäytymiseen ja tavoitteisiin on monisyistä. On helppo aiheuttaa nyökytyksiä ja kättentaputuksia, mutta äärettömän vaikeata saada ihmisiä pysyvästi muuttamaan tavoitteitaan ja käyttäytymistään. Siihen tarvitaan pakkokeinoja tai äärimmäisen vaikuttavaa psykologiaa, luultavasti molempia. Ellei ihminen itse muuta tapojaan, ekologisen katastrofin edetessä niitä on pakko muuttaa. Se on suurimpien kärsimysten tie ja lopputulos on kaikkea muuta kuin kaunis ja hyvä.
Osallistuessani Vaasassa Mahdollisuuksien tori -tapahtumaan jouduin pakostakin miettimään näitä asioita omakohtaisesti. Seisoskelin VESL:n ja Elonkehän yhteisen pöydän takana ja odottelin. Hyvin harva osoitti kiinnostusta. Tavaraa oli kiitettävästi ja voin vilpittömästi väittää, että laatu oli hyvä: oli tavoiteohjelmaa, Linkola-kirjaa, susikirjaa, ydinvoimakirjaa, Elonkehää, syväekologian teesejä ja maailmanpelastusjulistusta.
Mikä vika ihmisissä on, kun eivät tajunneet tätä, vaan kerääntyivät sinne, missä oli värikkäimmät julisteet, tavarat ja syötävää tarjolla? Ensimmäinen analyysi onkin vanha tuttu: ihmiset haluavat leipää ja sirkushuvia. Toinen huomio oli se, että suomalaisille epätyypillisesti ihmiset kerääntyivät sinne, missä oli ennestään tungosta. Torikäyttäytyminen tuskin johtui läheisyyden tarpeesta vaan siitä, että ihmisjoukon keskellä uskottiin olevan jotain mielenkiintoista, ja siitä, että haluttiin kuulua joukkoon. Toisinajattelijoita ja vastarannan kiiskiä on harvassa. Ne harvat, jotka pysähtyivät VESL:n ja Elonkehän pöydän ääreen, juttelivat ja ottivat tai ostivat jotain, olivat joko tuttuja tai muuten vain kovin fiksuja.
Miten tapahtuma vaikuttaa ihmisiin? Miten pitäisi toimia ja esittäytyä, jotta se vaikuttaisi oikealla tavalla – ilman että mentäisiin mukaan markkinahenkiseen humuun, joka vääristää sanoman sisällön. Parhaat psykologit olisi saatava avuksi toimintaan. Ihmisen psykologia on paljon mutkikkaampi kuin se pohja, jolta järjestöt toimintansa suunnittelevat. Uskon, että jos sanoman, sen esittämistavan ja foorumin välillä on ristiriitoja, sanoma ei mene perille.
Luin eräästä lapsipsykologian tutkimuksesta, miten herkästi lapsi reagoi ristiriitoihin. Esimerkkinä oli äiti, joka kehotti kädet ojennettuna lastaan luokseen antamaan halauksen. Mutta äidin kehon pieni jäykistyminen juuri ennen halausta sai lapsen sisäiseen hämmennykseen ja epätoivoon. Uskon, että aatteellisen sanoman esiintuonnissa on samankaltaisia piirteitä. Pelkään, että käytössä on usein väärät keinot, jotka enemmän tai vähemmän mitätöivät sanoman.
Myös foorumi, jolla viesti esitetään, on merkittävä. Jos tätäkin mietitään lapsen kautta, voisi esimerkkinä olla seuraava tilanne: Yksinhuoltajaisä on illalla menossa edustustilaisuuteen. Hän soittaa lapsensa kännykkään ja toivottaa hyvää yötä. On ilmiselvää, että vaikutus lapseen ei ole lainkaan sama kuin tilanteessa, jossa isä istuisi sängyn vieressä, pitäisi kädestä ja sanoisi saman asian.
Aatteellinen sanoma on tuotava esille foorumilla, joka tarjoaa välitöntä ja läheistä läsnäoloa. Sanoma pitää esitellä siten, että aito huoli ja paneutuminen käyvät ilmi. Liian helpot ratkaisut eivät ole hyviä. Pelkkä huoliteltu ja kiillotettu ulkomuoto ei välttämättä auta asiaa, vaan siitä saattaa joskus olla jopa haittaa.
Todellinen, fyysinen läsnäolo ja kanssakäyminen vaikuttavat varmasti tehokkaimmin, jos muutkin olosuhteet ovat hyvät. Paperinen kirje ja kirja luovat usein välittömän ja todellisen tuntuisen läsnäolon tunteen, joka vaikuttaa sanoman perillemenoon. Puhelin ja radiokin voivat tuntua aika eläviltä ja läheisiltä verrattuna moneen muuhun, uudempaan foorumiin.
Internet on ongelmallinen etenkin siksi, että asioiden ja etenkin humpuukin ylitarjonta saavat suhteellisuudentajun häviämään. Vakavatkin asiat vaikuttavat epätodellisilta tai vähäpätöisiltä. Myös kouriintuntuva anonymiteetti poistaa henkilökohtaisen vastuun sekä vääristää ja latistaa asiat.
Luonnollisesti tapa esittää sanoma vaikuttaa paljon. Esimerkiksi televisiossa ja radiossa on tänä päivän suuria eroja eri kanavien välillä. Kaupalliset mainoskanavat tarjoavat yleensä asian muodossa, jossa asia ei tunnu mitenkään tärkeältä, vaikka kyseessä olisi ilmastonmuutos, luonnonkatastrofi tai peräti maailmanloppu. Hyvin erilaiselta kuulostaa, kun Yle Radio 1:ssä käsitellään mainittuja aiheita keskusteluohjelmassa.
Torilla seistessäni tuli mieleen, että näkyäkseen pitäisi jokaisen erottua joukosta. Mutta jos kaikki erottuvat joukosta, kukaan ei erotu. Silti ulkoasussa pitäisi ajoittain olla jotain uutta, ja toisaalta asioiden kertaus ja toisto ovat tärkeitä. Suo siellä, vetelä täällä. Jokaisen järjestön pitää kuulua ja näkyä ja tavoittaa mahdollisimman monia. Monien tavoittaminen on ehkä helpoin asia. Mutta räikeässä ja hektisen rytmin sekamelskassa on vaikeata herättää oikeanlaista huomiota, joka muuttaisi jotain. Voiko viisaudella huutaa, vaatimattomuudella häikäistä, hyväntahtoisuudella vakuuttaa ja vilpittömyydellä tyrmätä?
Hyvä tapa on varmaan myös saada ihmisten omat ajatukset liikkeelle esittämällä määrättyjä kysymyksiä, joita ei pysty kiertämään, vaan jotka jäävät vaivaamaan. Kuten tiedämme, on aina mukavampi keksiä jotain itse kuin noudattaa muiden ohjeita.
Olivat tavoitteet ja keinot mitä tahansa, Mahdollisuuksien toriin osallistuvia järjestöjä yhdistävät niiden suhteen epäitsekkyys, vilpittömyys ja pitkäjänteisyys.
Göran Ekström
Suomessa syväekologian aatetta ja maailmankatsomusta levittävät Elonkehä ja Vihreä Elämänsuojelun Liitto. Tässäkään aatteessa ei pitäisi olla mitään, jota itseään hyvänä pitävä ihminen kykenisi vastustamaan – päinvastoin. Mutta vilkaisu ympärille ja päivän sanomalehtiin sekä keskustelut ihmisten kanssa antavat aiheen ihmetykseen ja epätoivoon. Ani harva välittää siitä, että maailma on menossa ekologisestikin yhä huonompaan suuntaan.
Voidaan ajatella niin, että elonkehän pelastus on kiinni koko ihmiskunnasta kiinni. Ihmiskunta on kuin yksi olio, jolla on yli kuusi miljardia jalkaparia. Niistä kukin pyrkii suuntaan, joka määräytyy voimien summasta. Suunta on nyt kutakuinkin niin väärin kuin se voi olla.
Suurin yksittäinen voima, joka oliota liikuttaa, on talouskasvuideologia. Talouskasvun aiheuttama tuho on vastaansanomaton ja selkeä. Se, että poliittiset vaikuttajat eivät tätä julista, saattaa ajattelevan ja rehellisen ihmisen milloin epätoivon, milloin raivon valtaan. Talouskasvun vaaroista ei puhuta; julistukset ovat juuri päinvastaisia: lisää kasvua! Talouskasvua pidetään siis elämää ja maailmaa tärkeämpänä asiana.
Monessa muussakin järjestössä kuin Elonkehässä ja VESL:ssa pohdotaan, onko mitään toivoa. Katastrofin välttämistä ei enää voi toivoa, sillä olemme jo keskellä katastrofia eli saastumisia, luonnontuhoja, sukupuuttoja, ilmastonmuutosta. Voimme vaikuttaa vain katastrofin syvyyteen ja kestoon, yrittää lieventää katastrofin vaikutuksia. Sekin on suuri asia, jonka eteen kannattaa tehdä työtä.
Maailmanparannusta Mahdollisuuksien torilla
Mahdollisuuksien tori on tapahtuma, joka toistuu eri puolilla Suomea joka kevät. Myös Elonkehää ja Vihreää Elämänsuojelun Liittoa on esitelty muutamana vuonna joillain paikkakunnilla, tänä vuonna ainakin Vaasassa ja Lahdessa.
Mahdollisuuksien tori on saanut alkunsa ihmisoikeus- ja kehitysmaakysymyksistä, mutta vähitellen liike on laajentunut käsittämään myös ympäristöä, ekologiaa ja eläinoikeuksia. Mukana ovat kehitysmaajärjestöt, lastensuojeluliikkeet, uskonnolliset yhteisöt, perinneyhdistykset, ympäristönsuojelujärjestöt, eläinsuojelujärjestöt, rauhanyhdistykset, antirasistiset järjestöt jne.
Yhteistä näille kaikille on ainakin epäitsekkyys, toivo rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ja vastuu tulevaisuudesta. Kun ympäristöliikkeetkin ovat mukana, tämä rauhanomainen rinnakkaiselo käsittää sekä ihmisten välisen että ihmisen ja muun luonnon välisen tasapainon ja rauhanomaisen rinnakkaiselon.
Mitään periaatteellisia, toisiaan poissulkevia tavoitteita Mahdollisuuksien toriin osallistuvilla järjestöillä ei ole. On täysin mahdollista kuvitella yhteiskunta, jossa niiden kaikkien perustavoitteet on toteutettu.
Talouskasvu on yhteinen vihollinen
Maapallon ja ihmiskunnan pelastuminen pahimmalta katastrofilta on kiinni siitä, miten nopeasti ihminen tulee järkiinsä ja luopuu talouskasvuaatteesta, pudottaa kulutuksestaan kolme neljännestä pois teollisuusmaissa ja kehitysmaissa luopuu pyrkimyksestä päästä teollisuusmaitten nykyiseen, turmelevaan elämäntapaan.
Käytännössä maailmaa mullistavan pelastustoimen voitaisiin aloittaa teollisuusmaissa teollisuuden suunnitelmallisella alasajolla ja ihmisten siirtymisellä teollisuuden palvelusta luonnonmukaisen maanviljelyn, keräilytalouden ja käsityöläisammattien pariin. Ei historiaa kopioiden, vaan uutta tietoa hyödyntäen. Koneiden käytön on kuitenkin oltava murto-osa nykyisestä, ja vain yksinkertaisia ja pieniä koneita voidaan käyttää.
Kehitysmaissa pelastusoperaatio aloitettaisiin monikansallisten yritysten lakkauttamisella ja palauttamalla kaikki viljelykelpoiset maa-alueet alkuperäiskansoille. Koulutus-, valistus-, ja terveydenhuoltoprojektit, jotka avustusten varassa ovat käynnissä, voisivat jatkua jonkin aikaa, mutta ne suunnattaisiin toisin: takaisin perinteiseen kulttuuriin, mutta välttäen sen pahimpia ongelmia ja varjopuolia.
Väestönkasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun inhimillisin keinoin on keskeinen asia, josta kaikki muukin pitkälti riippuu. Tämä koskee niin teollisuusmaita kuin kehitysmaitakin.
Tällaista taustaa vasten tarkasteltuna merkittävin periaatteellinen ristiriita Mahdollisuuksien toriin osallistuvien järjestöjen välillä voisi olla suhtautuminen talouskasvuun, humanismiin ja syväekologiaan. Jos ensin mainittuun suhtaudutaan kielteisesti ja kahteen jälkimmäiseen myönteisesti, ristiriitoja ei ole. Epävarminta lienee suhtautuminen talouskasvuun, koska se useimmiten jätetään sanoman ulkopuolelle. Siihen suhtaudutaan kuin uskontoon ja puoluepolitiikkaan: suhteen täytyy olla neutraali. Tämä on väärin. Yhtä hyvin voisi sanoa ääneen, että vähät välittää maailman tuhoutumisesta ja siihen liittyvistä kärsimyksistä.
Voimme kysyä, mikä tavoite vaatii teollisuusmaiden talouskasvua. Vaatiiko kehitysmaiden tilanteen kohentaminen sitä, vaatiiko luonnon terveyden palauttaminen sitä, vaativatko lastensuojelu, tasa-arvo tai kanssaihmisten inhimillinen kohtelu sitä? Tai vaatiiko perinteiden kunnioittaminen ja paluu omavaraistalouteen talouskasvua? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on ei. Nämä tavoitteet vaativat nimenomaan talouskasvusta luopumista.
Talouskasvu ja sen seurauksena kiristyvä kansainvälinen kilpailu sekä kehitysmaissa vielä kulttuuritörmäykset pahentavat ongelmia, joita vastaan järjestöt taistelevat. Talous jyrää tänä päivänä kaikki arvot. On helppo huomata, että talouskasvu ja kilpailu ovat myös aikamme kansainvälisen terrorismin taustalla.
Samat ihmiset, jotka vannovat pyrkivänsä rauhaan, rakkauteen ja tasa-arvoon, julistavat usein toisaalla talouskasvupuheillaan – tietoisesti tai tietämättään – kannattavansa tuhon ja kurjuuden edistämistä koko maailmassa.
Keinot ja foorumit
Kansalaisjärjestöissä on analysoitava syvällisesti, millä keinoilla pyritään vaikuttamaan ja millä foorumeilla. Vaikuttaminen ihmisten mieliin, käyttäytymiseen ja tavoitteisiin on monisyistä. On helppo aiheuttaa nyökytyksiä ja kättentaputuksia, mutta äärettömän vaikeata saada ihmisiä pysyvästi muuttamaan tavoitteitaan ja käyttäytymistään. Siihen tarvitaan pakkokeinoja tai äärimmäisen vaikuttavaa psykologiaa, luultavasti molempia. Ellei ihminen itse muuta tapojaan, ekologisen katastrofin edetessä niitä on pakko muuttaa. Se on suurimpien kärsimysten tie ja lopputulos on kaikkea muuta kuin kaunis ja hyvä.
Osallistuessani Vaasassa Mahdollisuuksien tori -tapahtumaan jouduin pakostakin miettimään näitä asioita omakohtaisesti. Seisoskelin VESL:n ja Elonkehän yhteisen pöydän takana ja odottelin. Hyvin harva osoitti kiinnostusta. Tavaraa oli kiitettävästi ja voin vilpittömästi väittää, että laatu oli hyvä: oli tavoiteohjelmaa, Linkola-kirjaa, susikirjaa, ydinvoimakirjaa, Elonkehää, syväekologian teesejä ja maailmanpelastusjulistusta.
Mikä vika ihmisissä on, kun eivät tajunneet tätä, vaan kerääntyivät sinne, missä oli värikkäimmät julisteet, tavarat ja syötävää tarjolla? Ensimmäinen analyysi onkin vanha tuttu: ihmiset haluavat leipää ja sirkushuvia. Toinen huomio oli se, että suomalaisille epätyypillisesti ihmiset kerääntyivät sinne, missä oli ennestään tungosta. Torikäyttäytyminen tuskin johtui läheisyyden tarpeesta vaan siitä, että ihmisjoukon keskellä uskottiin olevan jotain mielenkiintoista, ja siitä, että haluttiin kuulua joukkoon. Toisinajattelijoita ja vastarannan kiiskiä on harvassa. Ne harvat, jotka pysähtyivät VESL:n ja Elonkehän pöydän ääreen, juttelivat ja ottivat tai ostivat jotain, olivat joko tuttuja tai muuten vain kovin fiksuja.
Miten tapahtuma vaikuttaa ihmisiin? Miten pitäisi toimia ja esittäytyä, jotta se vaikuttaisi oikealla tavalla – ilman että mentäisiin mukaan markkinahenkiseen humuun, joka vääristää sanoman sisällön. Parhaat psykologit olisi saatava avuksi toimintaan. Ihmisen psykologia on paljon mutkikkaampi kuin se pohja, jolta järjestöt toimintansa suunnittelevat. Uskon, että jos sanoman, sen esittämistavan ja foorumin välillä on ristiriitoja, sanoma ei mene perille.
Luin eräästä lapsipsykologian tutkimuksesta, miten herkästi lapsi reagoi ristiriitoihin. Esimerkkinä oli äiti, joka kehotti kädet ojennettuna lastaan luokseen antamaan halauksen. Mutta äidin kehon pieni jäykistyminen juuri ennen halausta sai lapsen sisäiseen hämmennykseen ja epätoivoon. Uskon, että aatteellisen sanoman esiintuonnissa on samankaltaisia piirteitä. Pelkään, että käytössä on usein väärät keinot, jotka enemmän tai vähemmän mitätöivät sanoman.
Myös foorumi, jolla viesti esitetään, on merkittävä. Jos tätäkin mietitään lapsen kautta, voisi esimerkkinä olla seuraava tilanne: Yksinhuoltajaisä on illalla menossa edustustilaisuuteen. Hän soittaa lapsensa kännykkään ja toivottaa hyvää yötä. On ilmiselvää, että vaikutus lapseen ei ole lainkaan sama kuin tilanteessa, jossa isä istuisi sängyn vieressä, pitäisi kädestä ja sanoisi saman asian.
Aatteellinen sanoma on tuotava esille foorumilla, joka tarjoaa välitöntä ja läheistä läsnäoloa. Sanoma pitää esitellä siten, että aito huoli ja paneutuminen käyvät ilmi. Liian helpot ratkaisut eivät ole hyviä. Pelkkä huoliteltu ja kiillotettu ulkomuoto ei välttämättä auta asiaa, vaan siitä saattaa joskus olla jopa haittaa.
Todellinen, fyysinen läsnäolo ja kanssakäyminen vaikuttavat varmasti tehokkaimmin, jos muutkin olosuhteet ovat hyvät. Paperinen kirje ja kirja luovat usein välittömän ja todellisen tuntuisen läsnäolon tunteen, joka vaikuttaa sanoman perillemenoon. Puhelin ja radiokin voivat tuntua aika eläviltä ja läheisiltä verrattuna moneen muuhun, uudempaan foorumiin.
Internet on ongelmallinen etenkin siksi, että asioiden ja etenkin humpuukin ylitarjonta saavat suhteellisuudentajun häviämään. Vakavatkin asiat vaikuttavat epätodellisilta tai vähäpätöisiltä. Myös kouriintuntuva anonymiteetti poistaa henkilökohtaisen vastuun sekä vääristää ja latistaa asiat.
Luonnollisesti tapa esittää sanoma vaikuttaa paljon. Esimerkiksi televisiossa ja radiossa on tänä päivän suuria eroja eri kanavien välillä. Kaupalliset mainoskanavat tarjoavat yleensä asian muodossa, jossa asia ei tunnu mitenkään tärkeältä, vaikka kyseessä olisi ilmastonmuutos, luonnonkatastrofi tai peräti maailmanloppu. Hyvin erilaiselta kuulostaa, kun Yle Radio 1:ssä käsitellään mainittuja aiheita keskusteluohjelmassa.
Torilla seistessäni tuli mieleen, että näkyäkseen pitäisi jokaisen erottua joukosta. Mutta jos kaikki erottuvat joukosta, kukaan ei erotu. Silti ulkoasussa pitäisi ajoittain olla jotain uutta, ja toisaalta asioiden kertaus ja toisto ovat tärkeitä. Suo siellä, vetelä täällä. Jokaisen järjestön pitää kuulua ja näkyä ja tavoittaa mahdollisimman monia. Monien tavoittaminen on ehkä helpoin asia. Mutta räikeässä ja hektisen rytmin sekamelskassa on vaikeata herättää oikeanlaista huomiota, joka muuttaisi jotain. Voiko viisaudella huutaa, vaatimattomuudella häikäistä, hyväntahtoisuudella vakuuttaa ja vilpittömyydellä tyrmätä?
Hyvä tapa on varmaan myös saada ihmisten omat ajatukset liikkeelle esittämällä määrättyjä kysymyksiä, joita ei pysty kiertämään, vaan jotka jäävät vaivaamaan. Kuten tiedämme, on aina mukavampi keksiä jotain itse kuin noudattaa muiden ohjeita.
Olivat tavoitteet ja keinot mitä tahansa, Mahdollisuuksien toriin osallistuvia järjestöjä yhdistävät niiden suhteen epäitsekkyys, vilpittömyys ja pitkäjänteisyys.
Göran Ekström
<< Home